Älymyssy tosiaan valikoitui meidän ryhmämme projektiaiheeksi. Mutta ennen kuin kiirehdimme asioiden edelle, tässä vielä vähän taustaa. Tarkoituksena tässä projektissa on, että me muutama luokanopettajaopiskelija toteutamme yhdessä muutaman Tampereen Normaalikoulun 5. luokkalaisen kanssa jotain päälle puettavaa elektroniikkaa, älyvaatteen tai muun tekstiilipohjalla toimivan teknisen jutun. Monelle meistä opiskelijoista ohjelmointi on aivan uusi haaste, enkä tainnut olla ainoa, joka luennolla istui suu auki ohjeita kuunnellessaan. Mutta jos me opiskelijat olimme innoissamme ja hieman ihmeissämme siitä, mitä kurssi tuo tullessaan, niin taisivat olla 5. luokkalaisetkin. 

Projekti alkoi varsinaisesti viime viikolla, kun me parikymmentä opiskelijaa tupsahdimme yhteen Norssin 5. luokista keräämään ideoita työtä varten. Jakauduimme neljään vai viiteen hieman pienempään ryhmään, joista kukin toteuttaa siis oman projektinsa. Meidän oppilaaamme tarttuivat haasteeseen hanakasti, ja ideoita esitettiin laidasta laitaan:

- Takki, johon syttyy itsestään valo pimeällä
- Yöpaita, joka laulaa tuutulaulua, kun menee makuulle
- Vaate, jossa väri kertoo mielentilan
- Paita, joka alkaa väristä, jos meinaa nukahtaa tunnilla
- Panta, joka lukee ajatukset, ja kertoo ne henkilön puolesta tarvittaessa
- Reppu, joka kertoo päivän läksyt tai mukaan otettavat kirjat
- Rakettikengät
- Ranneke, joka alkaa hoputtaa, jos meinaa myöhästyä
- Verhot, jotka päästävät päivisin valon läpi, mutta toimivat yöllä pimennysverhoina
- Valoperuukki, johon mahdollista vaihtaa eri värejä juhlan mukaan (myös mahdollisesti tilanteeseen sopivaa musiikkia)
- Kaulahuivi, joka on sitä lämpimämpi, mitä kylmemmässä ollaan
- Vilkkuva kasvomaali/ itsestään puhdistuva kasvomaali
- Pimeännäkölasit
- Vaate, johon syttyy valo laulaessa
- Verho, jossa valoista kuu ja tähtiä
- Pipo, joka alkaisi loistaa pimeässä
- Paita, jossa loistaisi punainen sydän pimeässä
- Tarra, jossa valo
- Aamutossut, jotka toivottaisivat hyvää huomenta
- Kissapehmolelu, joka alkaisi kehrätä silitettäessä
- Nalle, jonka vatsassa oleva sydän alkaa loistaa nallea silitettäessä
- Pelottelupipo, johon syttyy silmät pimeässä

Näistä ideoista yhdistelmällä syntyi idea älymyssystä, jota on enemmän esitelty edellä. Nyt jatkamme yliopistolla suunnittelua. Viikottain käymme Norssilla kertomassa, miten projekti etenee, ja kysymässä oppilailta neuvoa ja ohjeita. Tarkoitus on, että työ on lasten suunnittelema, me toimimme vain toteuttavina käsinä.